Mitä toimittajamme oppivat?
Antaa heidän kertoa itse.

Kun on matkustanut 12 tuntia junalla suoraan pohjoiseen, edestään saattaa löytää paitsi mielenkiintoisen tarinan, myös villissä luonnossa laukkaavan porotokan. Britt-Marie Lakämper vietti kaksi päivää Suomen Lapissa oman projektinsa parissa – ja liftasi ensimmäistä kertaa elämässään. Ei vapaaehtoisesti vaan siksi, ettei bussi enää pysähdy Songan kylässä.

Olen asunut 20 vuotta pääkaupunkiseudun kuplassa ja olen ikuisesti kiitollinen, että matkustin 12 tuntia Rovaniemelle tärkeän aiheen perässä. Suomi on monimuotoinen maa, jossa on paljon tilaa ja erilaisia tarpeita. Tämän jutun jälkeen ymmärrän paremmin heitä, jotka asuvat taajamassa, sillä Suomi ei ole vain kaupunkeja.

Magdalena Neubig oli aluksi skeptinen lukiessaan laboratoriossa tuotettavasta proteiinista. Aiheeseen syvennyttyään hän alkoi ymmärtää, mistä oli kysymys ja pystyi näkemään itsensäkin nauttivan tulevaisuudessa jotain sellaista. Hän oivalsi myös, että tiedemiehet ovat itse asiassa todellisia filosofeja. Se sai hänet miettimään, miksei hän vietä enemmän aikaa tiede-ihmisten kanssa.

Tutkiessaan kestävää kehitystä ja ruokateollisuutta, Mirva Villa oppi, että ruoan tulevaisuus vaikuttaa valoisalta. Toimistokoiran kanssa kannattaa myös olla kaveri.

Elena Kurki ja Helen Bielawa istuttivat omat puunsa Punkaharjulla tehdessään juttua suomalaisesta metsänhoidosta. Helen oppi arvostamaan puisia tuotteita enemmän. Hän oppi myös, miten suuria määriä hiilidioksidia puut pystyvät varastoimaan ja miten kauan niillä kestää kasvaa täyteen mittaansa. Elena vieraili ensikertaa Itä-Suomessa ja ihastui sen upeaan luontoon.

Kaisa-Reetta ja Eike oppivat, että pienen kylän sisällä matkaaminen ilman autoa tarkoitti monien kilometrien kävelyä, sekä tarkkaa suunnittelua. Lopulta Ii näytti kuitenkin kauniin puolensa aurinkoisessa syyssäässä. Kaisa-Reetta oppi, että hidas journalismi vaatii kärsivällisyyttä ja kykyä hypätä hetkeen.

Maren Jensen oli jo päättänyt retkensä Suomen Lapissa, kun hän kohtasi Baijerin murretta puhuvan suomalaismiehen keskellä lumista porotilaa. Miehen kannalta oli valitettavaa, että kaikki hänen kosintayrityksensä kumoutuivat, eikä edes maanittelu monipäisellä porolaumalla tai porotilallisen elämän eduilla saanut 22-vuotiasta neitokaista vakuuttuneeksi.

Saksalaistoimittaja Björn-Hendrik Otte sai elämänsä tilaisuuden kirjoittaa artikkelin, jonka haluaisi itsekin lukea – artikkelin yöjunamatkasta Lappiin. Junassa ei kuitenkaan tapahtunut murhaa Orient Express -tyyliin, mutta illalliseksi oli onneksi tuttuja „Prinzenrolle“ -keksejä. Lapissa hän oppi, että poroton mies ei naismarkkinoilla pärjää ja että joulupukki matkustaa helikopterilla.

Kestävän kehityksen hengessä saksalaistoimittaja Peter Jagla olisi halunnut matkustaa Helsinkiin junalla. Hän arvelee, että sellainen seikkailu olisi kuitenkin vienyt enemmän aikaa kuin seminaari itse. Lopulta hän sai kokonaiset kaksi päivää aikaa tutustua tarinansa päähenkilöön. Sellaista tilaisuutta ei usein tarjoudu perinteisen uutisjournalismin kentällä. #slowjournalism

Maria ja Uwe tietävät varmaksi ainakin yhden asian: timantitkin syntyvät paineen alla. Se osoitettiin todeksi myös tässä seminaarissa, jossa kivuttiin ansiokkaasti haasteiden kautta voittoon. Samalla päivänvaloon nousi toinenkin, usein unohdettu seikka: ehkä optimi ei tarkoitakaan täydellisyyttä. Ehkä optimistisuus itsessään on jo tarpeeksi timanttia! ;)

Alussa Jochen Markett ja Andreas Sommer ehdottivat sivuston nimeksi sanaa: kahvipaussi. Sana tulee saksan kielen sanasta: Kaffeepause. Seminaarin myötä he kuitenkin ymmärsivät, ettei kahvipausseille liiennyt aikaa. Työtahti oli tiukka. He säilyttivät silti optimistisuutensa. Ja heidän mielestään lopputuloskin on optimaalisin mahdollinen. Siksi Optimi sopii tälle projektille kuin nenä päähän!